Yritys

Yritys täynnä rautaista ammattitaitoa ja monipuolista palvelua

JO YLI 40 VUOTTA
KOKEMUSTA JA VISIOITA

Vammalassa vuonna 1977 lausuttiin syntysanat Suomen ensimmäiselle Hankkijan maahantuomien ja myymien maatalouskoneiden huollolle. Isä ja poika, Unto ja Juha-Pekka Kiviniitty aloittivat korjaustoiminnan, josta on edetty varmoin askelin kohti nykyistä toimintaa ja liiketiloja Sastamalan Vammalassa ja Huittisissa. Toimintamme on vuosien kuluessa laajentunut ja monipuolistunut ja vetovastuu on siirtynyt Juha-Pekalle ja Kallelle. Tunnustuksena hyvin tehdystä työstä palkittiin yrityksemme vuonna 2000 Vuoden Yrittäjä -palkinnolla.

”Kiven kovaa kokemusta ja vihreitä visioita”, voisiko enää paremmin luonnehtia suuntaviivojamme nyt ja tulevaisuudessa? Osaavat alan ammattilaiset ja palvelujen monipuolisuus tulevat olemaan valttejamme tulevaisuudessa, mutta myös ekologiset arvot ja toimintamallit painavat muun muassa toimittajiamme ja toimintatapojamme valittaessa.

Unto Kiviniitty perusti poikansa Juha-Pekka Kiviniityn kanssa Sastamalaan Suomen ensimmäisen Hankkija-sopimuskorjaamon.

1978

Sastamalaan rakennettiin oma halli Kivisenojankadulle.

1985

Sastamalan halliin laajennettiin 1100 neliön laajennus Vehon automyynnille, jonka lisäksi omat huolto- ja varaosamyynnin tilat.

1987

Vehon automyynti Sastamalassa päättyi. Yhteistyö Isojoen Konehalli Oy:n kanssa alkoi, jolloin Juha-Pekka mukana perustamassa Työkaluässä-jälleenmyyntiverkostoa.

1995

Toiminta laajeni Huittisiin

1996

Huittisissa siirryttiin 450m2 tiloihin Hullumiehen yhteyteen

1998

Sukupolvenvaihdos. Unto Kiviniityn siirtyessä eläkkeelle, siirtyi Juha-Pekka toimitusjohtajaksi.

1999

Toiminta palkittiin Vammalan Vuoden Yrittäjä -palkinnolla.

2000

Vammalan tiloihin tehtiin 2000m2 laajennus.

2001

Tehtiin laatujärjestelmät, ISO 9001 ISO 14001.

2007

Valmistui Huittisiin Ostoskadulle 3000m2 oma myymälä.

2013

SOS-hinaus ketjuun kuuluva Hinaus Kiviniitty aloitti toimintansa kevyt- ja raskaskalusto hinauksissa.

2014

Kiviniitty CarWash automaatti- ja itsepalvelupesula avautui Huittisten liikkeen yhteyteen.

2015

Sastamalaan avautui myös oma Kiviniitty CarWash Räimäentielle.

2017

Vammalan Ahertajankadulle rakennettiin 650m2 halli

2015

Toiminta palkittiin Huittisten Vuoden Yrittäjä-palkinnolla

2019

Kiviniityn kuljetuspalvelut aloitti toimintansa

2020

Keskusvarasto avattiin

2021

Hinauskaluston laajeneminen metsäkoneisiin

2022

Verkkokauppa OSTOSKATU.COM avaaminen

2023

YLJ Sertifikaatti – Vahvin merkki ***** 5 tähteä

2024

TOIMINTAA KAHDESSA KAUPUNGISSA

Kiviniityn auto- ja maatalouskonehuolto Oy:n toiminta ja sen laajeneminen ovat lähteneet puhtaasti asiakkaan tarpeista. Sekä Vammalan että Huittisten toimipisteen palvelut ovat profiloituneet asiakaslähtöisesti kummankin paikkakunnan tarpeiden mukaan. Vammalassa perinteinen auto- ja maatalouskonehuolto tulevat aina muodostamaan suuren osan toiminnastamme, ovathan ne olennainen osa yrityksemme historiaa. Varaosat, työkalut, koneet ja laitteet alati uudistuvissa myymälöissämme muodostavat nyt ja tulevaisuudessa kasvavan osan toimintaamme. Huittisten toimipisteen valttina ovat edellä mainittujen palveluiden lisäksi raskaankaluston varaosat.

SERTIFIOITUA TOIMINTAA

Kiviniityn auto- ja maatalouskonehuolto Oy:n toiminta ja sen laajeneminen ovat lähteneet puhtaasti asiakkaan tarpeista. Sekä Vammalan että Huittisten toimipisteen palvelut ovat profiloituneet asiakaslähtöisesti kummankin paikkakunnan tarpeiden mukaan. Vammalassa perinteinen auto- ja maatalouskonehuolto tulevat aina muodostamaan suuren osan toiminnastamme ovathan ne olennainen osa yrityksemme historiaa. Varaosat, työkalut, koneet ja laitteet alati uudistuvissa myymälöissämme muodostavat nyt ja tulevaisuudessa kasvavan osan toimintaamme. Huittisten toimipisteen valttina ovat edellä mainittujen palveluiden lisäksi raskaankaluston varaosat.

YLJ Laatumerkki – Sertifikaatti – Vahvin luokka

YLJ Laatumerkki. Sertifikaatti kuvastaa toimintamme luotettavuutta ja vakautta.

LAAJA-ASIAKASKUNTA VOIMAVARANA

Voimavaramme muodostavat hyvä asiakaskunta ja monipuolinen henkilökunta. Asiakaskuntaamme kuuluvat niin maanviljelijät monien yhteistyövuosien takaa, kuin myös yksityiset asiakkaat, pk-yritykset, teollisuus ja valtio. Haluamme huolehtia asiakkaistamme ja heidän tyytyväisyydestään ja tämän vuoksi tarjoamme heidän käyttöönsä osaavan ja palveluhenkisen henkilökuntamme. Kun saman katon alle kootaan monen eri osa-alueen osaajia, pystymme palvelemaan asiakkaita entistä paremmin ja kokonaisvaltaisemmin.

Ota yhteyttä